ETUSIVU
COLLIET
   Urokset
   Nartut
KASVATUS
KASVATIT
MUUTA


TERVETULOA!

Olet saapunut pitkä- ja lyhytkarvaisia collieita kasvattavaan virtuaalikenneliin, joka kantaa nimeä Blackenna's. Kennel on täysin virtuaalinen, eli kaikki toiminta tapahtuu vain internetissä. Blackenna's aloitti toimintansa vuoden 2007 syksyllä. Meidät saattaa muistaa myös nimellä Pretty One's ja tällä nimellä syntyikin ensimmäinen pentue. Löysin kuitenkin hyvin saman tapaisen nimen jo irl- kenneliltä, joten päätin vaihtaa nimeä sekaannuksilta välttyäkseni. Ensiksi Blackenna's kasvatti vain pitkäkarvaisia collieita, mutta myöhemmin Evie sai minut houkuteltua ottamaan lyhytkarvaisen collien Wolftamen viimeisestä nahkapentueesta, jonka myötä kiinnostus myös tätä rotua kohtaan alkoi kasvaa. Kiinnostus pitkäkarvaisiin collieihin lähti jo monta vuotta ennen kennelin perustamista, kun sain mahdollisuuden tutustua tähän hurmaavaan rotuun erään todella hyvän tuttavani kautta ja sen jälkeen pitkäkarvaiset colliet ovat olleet osa elämääni niin virtuaalisesti, kuin myös oikeassa elämässäni. Lyhytkarvainen collie on tullut tutuksi siinä samalla, kun on ottanut selvää pitkäkarvaisistakin.

Kasvatustyössäni pyrin kasvattamaan terveitä ja kaikin puolin rodunomaisia pitkä- ja lyhytkarvaisia collieita, sekä pitää yllä viettiä niiden alkuperäiseen tarkoitukseen paimenkoirana. Yritän välttää suvun liiallista yleistämistä, sekä sukusiittoisuutta ja luoda mahdollisimman monipuolisia sukulinjoja. Noudatan myös värien periytymistä, sekä sallittuja väriyhdistelmiä. Näin ollen esimerkiksi blue merle x soopeli yhdistelmiä ei tule kenneliini syntymään. En painota tiettyyn linjaan, vaan pyrin kisaamaan koirieni kanssa mahdollisimman monipuolisesti, jota toivoisin myös kasvattieni omistajilta.

Kaikki sivujen materiaali on luvallista, niin tekstit kuin kuvatkin. Suurin osa teksteistä on itse kirjoittamaani, poikkeuksista mainitaan jokaisen asian yhteydessä tekijän näin halutessa. Sivuilla käytetyt kuvat ovat joko eri kenneleiden kuvia, joihin olen pyytänyt luvat kennelin pitäjältä, tai jonkun yksityisen ihmisen kuvaamia. Jokaisen kuvan tekijänoikeudet löytyvät joko sivun alareunasta, kuvan alta tai viimeistään muuta- sivulta.

Toivottavasti viihdyt ja poikkeathan toistekkin!

Aurinkoista kesää toivottaen,
 Fanni & colliet
fannii94@gmail.com // vieraskirja

This is a sim-game/virtual kennel. Everything happens in internet and the dogs in the pictures has nothing to do with my virtual dogs. I'm very sorry but this site is only in finnish. If you want to ask me something, please send me an e-mail.


Ulkoasun on tehnyt Nea ja sen on koodannut Tuulia. Ulkoasun kuvat © collie-smooth.com & Fanni.